Lotta on…

Äiti, Lohjan nummilainen ja aktiivinen alueen kehittäjä.

lotta_paakkunainen

Olen syntynyt Vantaalla ja lapsuuteni asunut eri puolilla Helsinkiä, pääkaupunkiseutua ja Uuttamaata. Perheemme muutti usein ja koulut vaihtuivat kahden vuoden välein. Perustaessamme omaa perhettämme mieheni kanssa muutimme Järvenpäähän, jotta olisimme lähempänä molempien vanhempia (Hyvinkää ja Porvoo) ja minun mummuani (Kerava). Monen mutkan, kaupungin ja kunnan kautta päädyimme Lohjalle ja vaikka pidänkin nykyisestä kotikaupungistani, on Järvenpää jäänyt pysyvästi sydämeeni ja pyrin joka vuosi käymään Puistobluesissa, ainakin Blueskadulla lasten kanssa.

Pienten lasten äitinä minulle tärkeää on lasten turvallisuus ja perheiden hyvinvointi. Monetkaan asiat eivät ikävä kyllä tapahdu hetkessä ja uskonkin sinnikkyyteen. Pyrin aktiivisesti pitämään päättäjien ja kuntalaisten muistissa Nummen kirkonkylän Nummentien (nykyään Oilaantie) vaarallisuudesta ja kevyenliikenteen väylän tarpeellisuudesta monen vuoden ajan. Koska liikenneturvallisuudenkin parantaminen on hidasta, halusin tehdä jotain itse heti lasten koulumatkan turvallisuuden parantamiseksi ja aloin keräämään eka- ja tokaluokkalaisille heijastimia tai heijastinliivejä koulun alkuun. Viime vuodet olen kerännyt ekaluokkalaisten lisäksi eskareille tokaluokkalaisten sijaan, sillä eskarit rinnastetaan ekaluokkalaisiin ja he kävelevät samoja matkoja, samoja kouluteitä. Ensimmäiset heijastinten saajat ovat päättäneet jo (2018) peruskoulun. Oilaantien liikenneturvallisuuden parantaminen kirkonkylällä on aloitettu syksyllä 2016 ja se valmistui syksyllä 2018.

Länskäri_heijastimista_2017

Kaikessa tekemässäni pyrin olemaan täysillä mukana ja sitoudun aina vahvasti tekemisiini ja lupauksiini. Olen suorittaja, jolle työtavat ovat yhtä tärkeitä kuin päämäärä. Asiat tulee tehdä oikein, omistautuneena, kiinnostuneena ja laaja-alaisesti mietittynä, toisinaan tunne on vahvasti mukana.

Perheenäitinä olen oppinut kuuntelemaan, mikä on erittäin tärkeä taito päätettäessä yhteisistä asioista ja alueen kehitystyötä tehdessä. Kaikkien mielipide on yhtä tärkeä.

Muutimme silloiseen Nummi-Pusulaan (nykyään osa Lohjaa) pääkaupunkiseudulta kymmenisen vuotta sitten ihastuttuamme Pitkäjärven ympäristöön. Löysimme ihanan talon, jossa miehelläni riittää remontoitavaa todennäköisesti vielä monta vuotta.

Perheeseeni kuuluu siis yrittäjä-aviomies, hänen kolme tytärtään (29v, 25v ja 22v) ja meidän viisi yhteistä (15v, 13v, 12v ja 9v) lastamme. Ensimmäinen yhteisemme menehtyi 5 viikon iässä vakavaan sydänvikaan, jota ei raskausajan seuloista huolimatta huomattu. Hän on joka päivä kuitenkin läsnä ajatuksissamme.
Lisäksi perheessämme peuhaa ranskanbuldoggi Laku, jonka kanssa saatat nähdä minut lenkillä (hah. ranskis=sohvaperuna), kompostista pelastettu Soloksi nimetty kissa sekä uusimpana tulokkaana kissa, punainen termiitti, joka sai nimekseen Luke (pitäisi olla kyllä sintti tai ahnepossu). Harrastan myös jonkin verran yhdistystoimintaa. Tämän lisäksi kirjahyllyssäni on monta lukematonta kirjaa. Lasten kasvaessa toivon kirjoillenikin löytyvän hieman aikaa.

Vapaaehtoistoiminani vuosina 2014- 08/2017 oli Nummen aluetoimikunnan puheenjohtajuus ja viestintävastaavan tehtävä, monitoimijatalon kehittämistyöryhmän ja alueellisen lape (lapsi- ja perhetyön muutos)-työryhmän jäsenyys sekä aluetoimikuntien johtokunnan varapuheenjohtajuus, lähidemokratian kehittämistyöryhmän jäsenyys ja kouluverkon vaikuttajaraadin puheenjohtajuus sekä LOKOVA ry:n (Lohjan koulujen vanhemmat) puheenjohtajuus. Vapaaehtoistoimistani Lokovan pesti jatkuu edelleen, tämän lisäksi toimin Ensi- ja turvakotien liiton somelähettiläänä.

Uuden valtuustokauden (2017-2021) alun olin varavaltuutettuna, kunnes 13.2.2019 Inkeri Kangas jätti luottamustehtävänsä ja toimin loppukauden kaupunginvaltuutettuna. Tämän lisäksi toimin lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan jäsenenä ja alueiden johtokunnan jäsenenä valtuustoryhmän edustajana sekä varajäsenenä sosiaali- ja terveyslautakunnassa, lisäksi toimin Keskustan valtuustoryhmän sihteerinä.  Tämän lisäksi olen lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan lapsiasiahenkilö ja sote-lautakunnan edustaja omaishoidon neuvottelukunnassa.

Vastaanotin äitienpäivänä vuonna 2016 Tasavallan Presidentin myöntämän Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein. Tätä suurta kunniaa minulle oli esittänyt Kouluverkon vaikuttajaraadin jäsenistö työstäni Lohjan lasten ja nuorten, kouluverkon vaikuttajaraadin ja Oilaantien liikenneturvallisuuden parantamisen hyväksi.

Kunniamerkki on huomionosoitus kasvattajana tehdystä arvokkaasta työstä.

Olen hyvin kiitollinen ja hyvin otettu. Toivon olevani kunnianosoituksenne arvoinen ja pyrin edelleen olemaan sen arvoinen.

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö onnittelee Lotta Paakkunaista ansiomerkistä

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö onnittelee Lotta Paakkunaista ansiomerkistä